Huikean elämykselliset keramiikkaretriitit & savi-illat

Keramiikkaa Pudasjärvellä & Oulun seudulla

Läsnäolevalla ja kannustavalla otteella, intohimosta keramiikkaan ja ihmisyyteen, ohjaamani tapahtumat ovat olleet tosi tykättyjä ja ne jäävät osallistujille ikimuistoisina mieleen.

Savipajat ja muut järjestämäni tapahtumat sopivat esimerkiksi ystävyksille syntymäpäivän, polttareiden tai muuten vain yhteisen ajan ohjelmaksi.  

Lupaukseni on,
että jokainen järjestämääni tapahtumaan osallistuva saa aikaiseksi onnistunutta keramiikkaa!

Löydät seuraavat savi-illat ja retriitit tapahtumista.

TAPAHTUMAT

Savityöskentely on mahtava keino tulla läsnäolevaksi ja päästä toteuttamaan luovuutta konkreettisesti kädet savessa meiningillä. Saven kanssa työskentely koetaan usein hyvin terapeuttiseksi. 

Savipajat, -illat ja päivän tai viikonlopun (majoituksineen) keramiikkaretriitit voidaan järjestää kodissamme Pudasjärvellä.

Muutaman tunnin tapahtumat onnistuu toteuttaa myös haluamassasi paikassa eli tässä tapauksessa minä saavun sovittuun paikkaan luoksenne. 

KOKEMUKSIA

KOKEMUKSIA

KOKEMUKSIA

Osasin odottaa että keramiikan tekeminen on ihanaa, mutta silti yllätti kuinka se vei mennessään, oli ihana uppoutua saven maailmaan, muu maailma unohtui ja ajantaju hävisi. Ihan mielettömät mahdollisuudet tehdä mitä vain halusi, sai valita erilaisista savista mieleisen, kokeilla erilaisia juttuja, astioita, mitä ikinä halusi; Päivän jälkeen huomasin saunassa pohtivan: "olisipa ihana suunnitella oma astiasto…"

“Tykkäsin että neuvoit ja ohjasit tarvittaessa ja kysyttäessä mutta annoit jokaiselle tilaa tehdä omaa, omanlaista, omannäköistä. Minusta oli ihana kuinka löysit meidän kaikkien töistä ja tekemisestä hyvää ja sanoit sen myös ääneen. Ohjauksesi oli mielestäni rohkaisevaa. Kiitos että sain kokea hyväksyntää ja onnistumisen iloa saven parissa."

Palaveri savipajasta tai keramiikkaretriitistä omalle porukalle

Varaa yhteystietolomakkeen kautta maksuton noin 15 min puhelu, kun olet kiinnostunut yksityisestä savipajasta tai keramiikkaretriitistä,

Puhelussa käymme yhdessä läpi millaiset tarpeet ja toiveet Sinulla on tapahtumalle ja tässä vaiheessa osaan jo varmasti kertoa onko minun mahdollista toteuttaa se. 

Puhelun jälkeen teen tarjouksen haluamastasi kokonaisuudesta ja sen jälkeen voit päättää lähdemmekö toteuttamaan sen yhteistyössä. 

VARAA PUHELU

Uniikin keramiikan tilaus

Kun olet kiinnostunut tilaamaan uniikkia keramiikkaa, voit varata noin 15 minuutin puhelun yhteydenottolomakkeen kautta. Puhelussa käymme yhdessä läpi millaiset tarpeet ja toiveet Sinulla on keramiikalle ja tässä vaiheessa osaan jo varmasti kertoa onko minun mahdollista toteuttaa se. 

Työskentelytapani keramiikan teossa on hyvin rauhallinen ja läsnäoleva. Rakkaus keramiikkaan ja ihmisyyteen ohjaa työskentelyäni keramiikan teossa, samoin kuin ohjaamissani savipajoissa.

Kuvainnollisesti, nautin jo matkasta, en pelkästään määränpäästä ja mielestäni tämä näkyy valmiin keramiikan harmonisena ja kauniina muotokielenä. 

Puhelun jälkeen teen tarjouksen haluamastasi tilauksesta ja sen jälkeen voit päättää lähdemmekö toteuttamaan sitä. 

Lupaukseni on, että valmistamani Uniikki keramiikka toiveesi pohjalta toteutettuna tuo runsaasti iloa saajalleen! <3

VARAA PUHELU